Takaisin

Lintumetsän koulu, kansainvälisyyspäivä 21.04.2001

Aamulla pidimme kaksi oppituntia lukujärjestyksen mukaan. Kolmannen oppitunnin alussa siirryimme koulun juhlasaliin, missä oli ohjelmaa koko päivän ajan.

Koulun ruokasali oli koristettu maiden lipuin ja eri kulttuureista kertovin kuvin. Ruokailun lomassa kuulimme elävää musiikkia Intiasta.

Seuraavassa kuvia päivän tapahtumista.

Salissa mentiin ryhmiin eri mantereille

Yleisöä

Asiaa kehitysmaista Millaista on tv uutistoimittajan työ.
               
   Pohdintaa pienissä ryhmissä
Seitsemäsluokkalaiset opettelivat afrikkalaisen laulun

ja siihen myös leikin.

 
                         
  Vitriiniin oli koottu aineistoa eri maista
                               
Lopuksi laadittiin otsikko "lööppiin"